Lainat lyhenevät
Julkaistu: 19.01.2012 Kategoria(t): Afrikka Jätä kommentti »Toistaiseksi näyttää hyvältä.
Joululahjana antamiamme kahta Kiva-mikrolainaa maksetaan takaisin aivan aikataulun mukaisesti. Kivan palvelu vaikuttaa toimivalta, sillä saan sähköpostia aiheesta säännöllisesti.
Toissapäivänä sekä Mahussi-ryhmä että Séraphine maksoivat ensimmäisen lainaeränsä, ja meidän antamamme lainat lyhenivät 2,50 dollaria kumpikin. Maksetut viisi dollaria siirtyivät Kiva-tililleni, josta voin antaa ne uudelleen lainaksi tai lunastaa takaisin.
Aion laittaa hyvän kiertämään ja jatkaa lainaamista. Hyviä kohteita saa vinkata! Ensin kuitenkin odottelen, että tilille kerääntyy yhteensä 25 dollaria.
Kertokaa syitä ja seurauksia, Afrikastakin!
Julkaistu: 10.01.2012 Kategoria(t): pohdintaa, sosiaalinen media, Afrikka, media Jätä kommentti »Kristittyjä tapetaan Nigeriassa. Tämän minä olen saanut selville vilkuilemalla viime viikkojen suomalaisia uutisia. En muuta. Afrikasta uutisoidaan usein niin, että syy- ja seuraussuhteet jäävät arvoituksiksi. Okei, Afrikka ehkä on kaukana, mutta kaukainenkin uutinen olisi paljon kiinnostavampi (ja todempi!), jos se kertoisi edes palan koko tarinaa.
CNN:n verkkosivuilla Nigerian tilanne oli tänään yksi pääuutisista. Oletan tämän johtuvan siitä, että sen voi helposti liittää jatkoksi jopa meitä eurooppalaisia kiinnostaneeseen arabikevääseen. Nigeriassa kietoutuu nyt kaksi asiaa: kristittyjä Nigerian pohjoisosissa vainoavan Boko Haram -liikkeen tekoset ja tyytymättömyys hallintoon.
Nigerian presidentillä on kaunis nimi: Goodluck Jonathan. Nyt hänestä kuitenkin on alettu käyttää lempinimeä Bad luck. Vuodenvaihteen kunniaksi Jonathanin valitsema hallitus nimittäin päätti poistaa hintatuen, jonka ansiosta polttoaineen hinta pysyi verrattain alhaisena. Kun polttoaine joulukuun viimeisenä päivänä maksoi 32 senttiä litralta, tämän vuoden ensimmäisenä päivänä hinta oli yli puolet korkeampi: 68 senttiä. Asiantuntijat ovat ihmetelleet presidentin vetoa. Hintatukipolitiikka on ollut hyvin suosittu Nigeriassa, ja on enemmän kuin tulenarkaa luopua siitä nyt, kun uskonnolliset ristiriidatkin ovat kärjistyneet.
Hintatuen poisto antoi hyvän syyn protesteille ja yleiselle kaaokselle. Seurauksena maassa alkoi tänään yleislakko. 155-miljoonainen kansa katsoi polttoaineen alhaisen hinnan olevan ainoita hyötyjä siitä, että he asuvat Afrikan suurimmassa öljyntuottajamaassa. Moni ei juhli elintasollaan: euro päivässä on Nigeriassa ihan tyypillinen budjetti. Polttoaineen hinnan nousu vaikuttaa esimerkiksi ruoan hintaan. Useimmat perheet tarvitsevat polttoainetta, vaikka heillä ei olisikaan moottoriajoneuvoa – epävarman sähköntuotannon maassa generaattorit ovat tarpeen. Nyt monen perheen uskotaan jäävän ilman sähköä.
Nigerian hallitus haluaa hintasäännöstelyn poistolla säästää rahaa ja sijoittaa sen infrastruktuurin parantamiseen. Nyt se on joutunut kustantamaan kansalaisten polttoaineen kulutusta. Lasku on koventunut koko ajan, kun öljyn hinta on noussut.
Ongelmana on, että kansa ei oikein luota päättäjiensä tekemisiin. Goodluck Jonathanin hallintoa kritisoidaan Boko Haram -liikkeen symppaamisesta. Presidentin toimia uskonnollisten väkivaltaisuuksien poistamiseksi ei myöskään ole moni kehunut. Lisäksi rankka korruptio vaivaa nigerialaisia, jotka syyttävät pamppuja ja päättäjiä omien taskujensa täyttämisestä. Nigeria on maailman kymmenenneksi suurin öljyntuottajamaa, mutta se ei näy kansalaisten lompakoissa.
Arabikevään tavoin myös Nigerian tapahtumasarja saa voimansa sosiaalisesta mediasta. Twitterin #OccupyNigeriassa tapahtuu. Nähtäväksi jää, miten tapahtumat Länsi-Afrikan jättiläismaassa tästä etenevät, ja mitä vaikutusta niillä on ympäröiviin valtioihin. Kissa on nyt pöydällä.
Lähteitä ja kiinnostavia juttuja aiheesta:
CNN: Nigeria’s government squeezed by subsidy protests, militant movements
CNN: What is behind Nigeria fuel protests?
Africa is a country: Occupy Nigeria
Africa News: Boko Haram Members in Government
Tätä kirjoittaessani myös HS oli päivittänyt uutisiaan. Uusin.
Kivaa uutta vuotta!
Julkaistu: 30.12.2011 Kategoria(t): Afrikka Jätä kommentti »Uuden vuoden kunniaksi Kiva-mikrolainan antamista voi kokeilla ilmaiseksi tästä linkistä.
Terveisiä tulevaisuudesta
Julkaistu: 29.12.2011 Kategoria(t): ruoka, tavattomat ajatukset, tulevaisuus Jätä kommentti »Olen tulevaisuudessa. Vuodenvaihteen kunniaksi! Huomasin, että aikamatkailu on hauskaa. Se nimittäin pakottaa ajattelemaan tavattomia.
Microsoft esittelee meille arjen 5–10 vuoden päästä. Tositulevaisuusihmiset valittavat, että tässäkö se on: ohuempia tabletteja ja uusia puhelinmalleja. Mutta on siinäkin vain jotain kiehtovaa: kääntäjäsilmälasit ja elektroniset kynät! Viiden tai kymmenen vuoden päähän maailman voi vielä kuvitella. Se on jotenkin helpottavaa.
Ikea menee pidemmälle. Sen isännöimässä tilaisuudessa visioitiin vuosi sitten vuoden 2040 keittiötä. Joku visioi jääkaapin, joka on nanopuutarha ja samalla puhdistaa ilmaa. Lisäksi tulevaisuuden keittiössä voisi olla ruokatulostin, jonka ansiosta “syntyy makuja ja koostumuksia, jotka muilla kokkaustekniikoilla olisivat mahdottomia edes kuvitella”. Ihan tarkalleen en pysynyt perässä. Tulostettua ruokaa? Katsokaa itse.
Singularistit uskovat, että ihminen voi olla kuolematon vuonna 2045: vanhuushan on vain sairaus, joka on parannettavissa. Vintageihmisyys on oikealla huollolla mahdollista (200 pilleriä päivässä!). Mutta uuuuh: kuka haluaa elää 150 vuotta, tai ikuisesti? Tulevaisuusteksteistä opin, että nykylapsistakin yli puolien uskotaan elävän yli 100-vuotiaiksi. Eikö se riittäisi?
Sokerina tulevaisuusseikkailuni pohjalla: ajauduin chattailemaan virtuaali-ihmisen kanssa. Hän kertoi olevansa 21-vuotias. Kysyin, onko hän ystäväni. Hän vastasi: “It’s an album by Ruth Ruth.”
Näkökulmakysymyksiä
Julkaistu: 27.12.2011 Kategoria(t): Afrikka, kimurantti kieli, tavattomat ajatukset Jätä kommentti »Välipäivien tunnustus: inhoan pitää-verbin konditionaalia ja itsestään selvinä totuuksina pidettyjä asioita.
Minusta mitään ei pitäisi tehdä. Joko teet tai et tee. Pahinta on, kun joku perheenjäsenistä konditionalisoi kodin ja huokailee: “pitäisi tiskata”, “pitäisi viedä roskat” tai “pyykitkin pitäisi pestä”. Tiedämmehän kaikki, että sellaista puhetta ei osoiteta itselle. Se on (ehkä vähän syyllistävä) kehotus kanssa-asujille. Pahimmillaan se on vain totunnainen hokema, jolla ei ole todellisuuspohjaa. (Puhun kokemuksesta.)
Ja ne itsestäänselvyydet. Jouluun niitä liittyy paljon. Tietenkin syödään laatikoita ja kinkkua. Tietenkin tapetaan puu ja tuodaan se sisälle. Tietenkin ostetaan lahjoja ja ollaan perheen kanssa ja luetaan kirjoja ja syödään suklaata. Sillä sellainen joulu on! (Tiedän: joulua ei saa kritisoida – eikä varsinkaan ottaa esille tapettua puuta. Tämä herättää joissakin ihmisissä epämääräistä ahdistusta. Miksi?)
Useimmat pitäisit ja itsestäänselvyydet ovat minusta vain luovuuden tukkeita. Toisin ajattelu on usein ärsyttävän vaikeaa, mutta sen pitäisi olla jokaisen ajattelevan ihmisen velvollisuus. Äidin, naapurin tai puolison tapa ei ole ainoa oikea tai edes tavallinen, omasta tavasta nyt puhumattakaan.
Kyseenalaistaminen ja uusien reittien etsiminen – olipa kyse sitten kulutustottumuksista tai bussimatkasta kotiin – avaa ainakin minulle paljon enemmän uutta kuin suunnitelmien seuraaminen. Ihminen osaa suunnitella vain sellaista, mistä hänellä on kokemusta, ja suunnitelmissa pysyminen puolestaan laajentaa kokemuspiiriä kovin vähän. Olenkin hellinyt ajatusta tavattomien ajatusten keräämisestä: kekseliäiden, luovien ja kyseenalaistavien ajatusten kokoelmasta. Joulukuun suosikkejani on kaksi.
Kymmenkuinen kummityttömme ei saanut vanhemmiltaan ainoatakaan joululahjaa. Perusteluna oli, että tyttö ei vielä ymmärrä lahjojen antamisesta tai vastaanottamisesta mitään. Hän saa ihan tarpeeksi lahjoja sukulaisilta ja ystäviltä, kuittasi lapsen äiti. Ajatus on minusta vastaansanomattoman fiksu, mutta en välttämättä olisi itse tullut sitä ajatelleeksi. Lapset ja lahjat ovat tuntuneet jollakin tavoin itsestäänselvältä yhtälöltä.
Jari Tervo vertasi jouluaaton Hesarissa homoseksuaalien ja suomalaisten määrää maailmassa (500 miljonaa ja 5 miljoonaa). “Varjele vähemmistöjä, varjelet itseäsi”, hän kehotti. Voisiko sitä havainnollisemmin tuoda esiin? Kyse on tosiaankin näkökulmasta.
P.S. Omaa tapakulttuuriaan voi katsoa uudelta kantilta esimerkiksi lukemalla tämän. Samalla saa kurkistaa vuoden takaiseen arkeeni Beninissä.
Toiveikkaan joulutervehdys
Julkaistu: 22.12.2011 Kategoria(t): kuulumisia, sosiaalinen media, Afrikka Jätä kommentti »Rauhallista joulua! Se tulee, vaikka maa olisi musta eikä vastaanottaja olisi sellainen, jota jouluihmiseksi kutsutaan.
Vuosi on ollut hyvä. Olen saanut tehdä taas töitä monen mukavan ja taitavan ihmisen kanssa. Kiitos teille kaikille! Kiitos myös teille, jotka luette tätä blogia muuten vaan. Olen teistä iloinen.
Tänäkään jouluna en lähettänyt joulukortteja työtuttaville. Sen sijaan annoin meiltä kaikilta kaksi mikrolainaa. Tutustuin vast’ikään amerikkalaiseen Kiva-palveluun, jonka kautta pienen lainan voi antaa valitsemalleen ihmiselle tai ryhmälle valitsemassaan maassa. Kuulosti mielenkiintoiselta.
Molemmat lainamme menivät Beniniin, Länsi-Afrikkaan – maahan, jonka seisovassa kuumuudessa vietin viime joulun ja koko syksyn ennen sitä. Siellä tutustuin uusiin ammattikuntiin: appelsiinimyyjiin, tekotukkakauppiaisiin, jääntekijöihin. Kaikki nämä olivat naisia. Kun heille maksoi ostoksensa, he tunkivat rahan nopealla liikkeellä kankaasta käärityn hameensa laskoksiin. Yrittäminen oli heille ainoa mahdollisuus; muutaman tuhannen asukkaan kylässä ei tosiaan ollut työpaikkoja. Lukutaito oli yrittäjien keskuudessa harvinaisuus.
Kivasta löysin Séraphinen, joka tarvitsi lainaa vihannes- ja munakojunsa ylläpitoon ja kahden lapsensa elättämiseen. Hänen kojunsa on Cotonoussa, Beninin suurimmassa kaupungissa, jossa minäkin kävin monesti. Kilpailu siellä on kovaa, yrittäjiä on vikkelien mopojen ja matalien harkkorakennusten seassa paljon. Séraphine sai meiltä lainaa 25 dollaria. Hän tarvitsee vielä 325 dollaria kattaakseen tarpeensa.
Toinen 25 dollaria meni Mahussi-ryhmälle: kolmelle naiselle, jotka myyvät kylmälaukkuja ja lautasia, todennäköisesti päänsä päältä. Ryhmän edustaja Gisèle on 29-vuotias eikä ole käynyt päivääkään koulua. Hän elättää miehensä kanssa neljää omaa lasta ja vielä yhtä lisälasta. Tämä ryhmä on saanut Kivan kautta jo kaksi lainaa, ja molemmat on maksettu kokonaan takaisin. Tämä uusin lainakin on nyt täysin rahoitettu.
Lupaan seurata joululainojemme kohtaloa täällä blogissani. Ainakin minua kiinnostaa, miten tällainen systeemi toimii. Moni sanoo, että hyvin: rahat saa oikeasti takaisin, ja ne voi sijoittaa vaikkapa uuden yrittäjän tukemiseen. Jos näin on, kyseessä on paras hyvän kierre, josta olen vähään aikaan kuullut.
Yhtä toiveikkaita ajatuksia toivotan sinun jouluusi ja koko ensi vuoteen!
Kun ajattelu ei riitä
Julkaistu: 05.12.2011 Kategoria(t): kuulumisia, pohdintaa Jätä kommentti »Jotkin työt edistyvät (myös) nukkumalla, kahvia juomalla, edestakaisin kävelemällä. Kirkastuvat. Lehtijutut ovat sellaisia, ja luulisin monen muunkin ajattelutyön olevan. Maan johtamisenkin, kun se nyt on tapetilla.
Toisia töitä pitää tehdä oikein tosissaan, tai muuten ei tapahdu mitään. Kassamyyjää ei kiitä kukaan, jos hän kehittää työtään kahvia juomalla. Autonkuljettajakin joutuu ihan oikeasti ajamaan, ajamisen ajattelu ei riitä.
En tahdo koskaan muistaa, että samassa kategoriassa on kaikenlainen kielenkorjaus. Toisen teksti ei muutu paremmaksi, vaikka minä kuinka pohdin kielifilosofiaa. Se parantuu vain siten, että minä tuijotan ruutua, skarppaan, venytän välillä aivoni äärimmilleen yrittäessäni ymmärtää jonkin virkkeen hatarasti aukeavaa merkitystä. Tunnista toiseen.
Tekstityöläisellä ei (näköjään) ole toimintamallia tämän luonteisiin hommiin, vaikka niitä tekisi säännöllisesti. Pitää jättää hötkyilemättä, vaikka tietää, että työ on hidasta eikä sitä voi edes hätätapauksessa tehdä yhden yön aikana deadlinen lähestyessä. Täytyy oikein harjoitella sitä, että tästä asiaintilasta huolimatta päivässä saa keittää yhdet kahvit. Ja syödä. Ihan hyvää tekee ehkä käydä ulkonakin (vaikka kuka nyt marraskuuksi naamioituneessa joulukuussa sellaista haluaisi).
Niin, terveisiä vaan kirjaprojektin kimpusta.
Profilointia
Julkaistu: 24.11.2011 Kategoria(t): blogit, pohdintaa, sosiaalinen media, viestintä Jätä kommentti »Ystäväni, viestintäihminen, ihmetteli Facebookissa, miksi edes eturivin freetoimittajilla ei ole minkäänlaista nettinäkyvyyttä. Hän ei löytänyt googlaamalla edes yhteystietoja. Tykkäsin.
Hämmästelen nimittäin samaa. Nettinäkyvyys on naurettavan helppoa. Blogin perustaminen on ilmaista. Twiittaaminen on ilmaista. LinkedIn on ilmainen. Facebookiakin voi käyttää ammatillisesti. Mutta ei. Ja kyse kuitenkin on viestintäalasta.
Onko tämä jokin periaatteellinen asia? Sama kuin se, että freepiireissä vastustetaan hanakasti yrittäjästatusta (kerratkaapa vielä, miksi)?
En ymmärrä. En osaa kuvitella, että nettinäkyvyydestä olisi minkään alan edustajalle haittaa. Lisäksi toimittaja voi näkyä netissä tekemällä juuri sitä, mitä on koulutettu ja kokenutkin tekemään: tuottamalla sisältöä. Sen ei kuvittelisi olevan kovin vaikeaa.
Itse ajattelen, että blogipohjainen verkkosivu on oiva tapa profiloitua. Muutaman postauksen lukemalla asiakas saanee jo jonkinlaisen käsityksen siitä, millainen tyyppi täällä ruudun takana näpyttelee. Samassa yhteydessä on helppo tarjota kaikki perustiedot. Bonuksena on, että Google rakastaa blogeja – ei siis tarvetta directoille, eniroille tai kalliille hakukoneoptimoinneille.
Kaikissa kuulemissani some-opeissa toistetaan, että kannattaa itse tuottaa omalla nimellään hyvää sisältöä, jotta pystyy kilpailemaan nimellään mahdollisesti löytyvän huonon sisällön kanssa. Tämä pätee tietysti erityisesti isompiin yrityksiin, mutta miksipä ei tällaisiin yhden naisen lafkoihinkin.
Tästä syystä olen iloinen kaikista nettiin päätyvistä lehtijutuistani, vaikka kaikenlaisia (”ilmaisia”) tekijänoikeuden laajennuksia tavataan tässä ammatissa periaatteesta vastustaa. Jutut ovat osa nettinäkyvyyttäni ja antavat uskoakseni potentiaalisille asiakkaille ihan pätevää informaatiota kyvyistäni. En keksi yhtään syytä, miksi minun olisi suhtauduttava erityisen mustasukkaisesti artikkeleihin, joita olen joskus jonnekin kirjoittanut. Netissä ne toimivat yhtä hyvin minun kuin julkaisijankin hyväksi. Paperilehdissä ne ovat jo aikoja sitten hautautuneet kirjastojen arkistoihin.
Varo, into tarttuu!
Julkaistu: 24.10.2011 Kategoria(t): kirkko, kuulumisia, ruoka, ruokapiiri Jätä kommentti »Ruokapiirin perustaminen on ollut jännittävä kokemus. Arvelin, että meillä Haagan suunnalla saattaa olla sellaiselle kysyntää, mutta suosio on kyllä yllättänyt. Reilussa kuukaudessa mukaan on liittynyt 64 jäsentä – niin monta, että piiri piti ainakin väliaikaisesti sulkea ei-haagalaisilta. Rupesi nimittäin tuntumaan siltä, että hirveästi yli 500-prosenttinen kasvu edelliseen tilaukseen nähden ei ehkä kannata. Yllätyksiä voi tulla.
Pääkaupunkiseudulla on liian vähän ruokapiirejä – ainakin julkisia. Minun kokemukseni kertoo, että ainakin Munkinseudulla ja Espoossa olisi tilausta piireille. Molemmista paikoista on meilläkin jäseniä. Vain perustajia tarvittaisiin.
Itse inspiroiduin piirin perustamisesta töitä tehdessäni. Kävin alkusyksystä korsolaisella pellolla haastattelemassa Herttoniemen ruokaosuuskuntaa vetävää Olli Repoa, jonka into oli tarttuvaa sorttia. Heidän porukkansa on vienyt ruokapiireilyn aika pitkälle: ovat vuokranneet oman pellon ja sille viljelijän. Marraskuun lopussa herttoniemeläiset lähtevät kiertämään Helsingin lähiöitä kauppa-autolla, lähi- ja luomuruokaa lastinaan.
Lisäpotkua omille aikeilleni antoivat Järvenpäässä Tanhuniityn ruokapiiriä jo parikymmentä vuotta vetänyt Lea Alanko ja Oulunkylän ruokapiiriä vetävä Hannele Kirjavainen, jonka haastattelusta kirjoittamani juttu ilmestyi Kirkossa ja kaupungissa joitakin viikkoja takaperin. Jutussa on myös muutama vinkki piirin perustamiseen.
Olen itse ollut vaikuttunut paitsi naapuruston innosta osallistua ruokapiirin toimintaan, myös kotiseurakuntani Haagan seurakunnan suhtautumisesta asiaan. Sieltä on tarjottu käyttöömme hyvä jakelutila, ja seurakunnan vahtimestarit ovat lupautuneet ottamaan vastaan tuotteet päiväsaikaan, kun tuottajat tuovat ne paikalle. He ovat luvanneet huolehtia myös siivouksesta. Tämä on aivan merkittävä helpotus piirin vetäjälle.
Olen asunut Haagassa vuoden, enkä sinä aikana ollut käynyt Hakavuoren kirkossa – ennen ruokapiiriä. Kuulun kuitenkin kirkkoon mielelläni, ja olen iloinen, että sekin vaikuttaa kuuluvan mielellään minun elämääni. Seurakunnan ylivahtimestari Kari Keto sanoi hänet tavatessani, että pitää ruokapiiriä juuri kirkon arvojen mukaisena toimintana. Aamen! Kaiken lisäksi kirkko toimii ruokapiirin jakelupaikkana mainiosti ihan käytännössä: se on myös postmodernissa Suomessa keskellä kylää.
”Kun lapset ovat kasvaneet yli hiekkalaatikkoiän, oman alueen asukkaita voi tavata lähinnä kaljakuppilassa tai kirkossa. Yhteinen perunannosto ei ole yhtään hullumpi tapa tutustua”, Olli Repo selitti omaa tausta-ajatustaan elokuussa. Samaa voi sanoa ihan tavallisesta ruokapiirin jakelustakin. Aika harvassa paikassa tapaa naapurustoa samassa määrin, ja vielä hymyssä suin.
Haagan ruokapiiristä saa lisätietoa tästä artikkelista.
Väärällä puolella
Julkaistu: 12.10.2011 Kategoria(t): kuulumisia, ruoka, ruokapiiri Jätä kommentti »Ensimmäistä kertaa olin lehtihaastattelussa vastaavana osapuolena. Etenkin kuvattavana oli huomattavan hankalaa olla!
