Luomua taviksen kukkarolle
Julkaistu: 15.05.2011 Kategoria(t): ruoka, verkkosivut, viestintä 2 kommenttia »Taloyhtiön talkoissa tulivat eilen puheeksi ruoka-asiat. Useampikin naapuri oli innostunut suosimaan luomua. Yksi pariskunta oli jopa hakenut maitonsa ja hunajansa suoraan tilalta.
Itsekin söisin mieluusti luomua ja lähellä tuotettua. Olen tilannutkin joskus satsin Svarfarsin tilan kaupasta. Autottomana ihmisenä arvostan sitä, että joku tuo ruoat suoraan kotiin.
Nyt heräsi ajatus, että taloyhtiön luomuintoiset voisivat jotenkin yhdistää voimansa. Jospa yhteistilaaminen laskisi hintoja. Luomukaupoissa tuotteet ovat nimittäin yksittäiselle kuluttajalle niin kalliita, että en voi olla miettimättä: onko tämä todella se hinta, joka laadukkaasta ruoasta pitää maksaa? (Olen pohtinut asiaa aiemmin täällä.) Läheiseltä Eat&Joy Maatilatorilta maltan ostaa lähinnä Saloniemen Juustolan vuohenmaitoa joskus herkuttelumielessä.
Jotkut kertovat netissä ostavansa ainakin kananmunia ja maitoa suoraan tiloilta hyvin kohtullisilla hinnoilla. Haluaisin tietää, onko moinen mahdollista autottomalle helsinkiläiselle. Keskustelupalstoilta ja muutamasta artikkelista bongasin tiedon, että ainakin Bisan tila Sotungissa myy maitoa suoraan, ja hinta on euron litralta. Luonnollisesti tilalla ei ole verkkosivuja, joten tieto on peräisin Juhanin blogista (kiitos!). Kananmunia taas löytyisi Lassilan tilalta Tuusulasta. Vähän epäselväksi jää, onko muillakin tiloilla selkeitä ja toimivia myyntiaikoja, tai voiko tuotteita tilata isompia eriä.
Toivoisin kovasti, että myös maatiloilla havahduttaisiin verkkosivujen merkitykseen. Mallia voisi ottaa vaikka jo mainitsemistani Saloniemen Juustolan kodikkaista ja informatiivisista sivuista. Luomu- ja lähiruokaintoilijoita tuntuisi olevan, mutta ainakin minun intoani laannuttaa nyt kovasti informaation saamisen vaikeus. Luulen, että juuri siksi suuri osa ihmisistä myös kuvittelee luomun tai lähellä tuotetun maksavan aina ihan hirveästi. Me emme tiedä. Eat&Joyssa – jossa lähielintarvikkeiden hinnat ovat hyvin esillä – vuohenmaito maksaa 3,50 euroa litralta. En haluaisi uskoa sen olevan ainoa totuus.
Kansa ilman tulevaisuutta
Julkaistu: 10.05.2011 Kategoria(t): kimurantti kieli Jätä kommentti »“En tule synnyttämään tänään”, kirjoitti viimeisillään raskaana oleva ystävä tekstiviestiin. Hänen tarkoituksensa oli sanoa, että hän olisi tulossa samaksi päiväksi sovittuun tapaamiseen eikä menossa synnyttämään. Silti mietin sekunnin murto-osan aidosti ja vähän häkeltyneenä (siksikin, etten suinkaan ole raskaana): Oliko meillä sovittuna jokin yhteissynnytys tälle päivälle? Yhteissynnytys, johon hän ei pääse?
Hölmöilyni johtui tietenkin siitä, että ystävä käytti hauskasti futuuria, jota suomen kielessä ei oikeastaan ole, ja viesti sai kaksi merkitystä. Minulle tulla-verbi ei ensisijaisesti kertonut futuurista vaan johti tulkitsemaan lausetta merkityksensä tulla mukaan kautta.
Viime syksynä Beninissä asuessani opetin suomea muutamille innokkaille. Mukana oli eräs ranskalainen. Hän ei tahtonut päästä yli siitä, että opettelee kieltä, jossa ei totta tosiaan ole futuuria. “Miten se on mahdollista”, hän kysyi. “Miten te kerrotte asioista, jotka tapahtuvat tulevaisuudessa?”
En ollut suuremmin miettinyt asiaa. “Käytämme tulevaisuuteen viittaavia ajanmääreitä: huomenna, kohta, viikon kuluttua…” minä yritin, mutta olihan se aika surkeaa (aikoa-verbin olisi tietenkin voinut mainita). “Kertooko futuurittomuus kansanne luonteesta muutenkin?” tiukkasi ranskalainen. Naurahdin. Taas se pitää omaa kieltään jonakin koko maailman kattavana normina, ajattelin vähän suivaantuneena. “Meillä on toiset rakenteet ilmaista sama asia”, aloitin, mutta kun ajatus tyssäsi lyhyeen, jouduin myöntymään. On se mahdollista.
Jäin pyörittelemään ajatusta pohjoisen kansasta, joka ei raakojen sääolosuhteiden keskellä uskalla katsoa tulevaisuuteen. “En synnytä tänään” on lakonisen toteavasti sanottu verrattuna juhlavampaan ennustajatoveriinsa “En tule synnyttämään tänään”. “Meillä ei ole huomenna ruokaa” taas ei hätäile eikä alistu läheskään yhtä paljon kuin “Meillä ei tule huomenna olemaan ruokaa”.
Huomaatte ehkä, että oudolla tavalla ihannoin ajatusta (realistisesta) toteavuudesta (dramaattisen) ennustelun sijaan. Puolustaudun sanomalla, että kieleni on kasvattanut siihen.
Haaveiletko pesosesta?
Julkaistu: 02.05.2011 Kategoria(t): kimurantti kieli, uudissanat 1 kommentti »Olen kehittänyt uudissanan muuttuvan työelämän tarpeisiin. Pesonen tarkoittaa pitkää, eläköitymiseen päättyvää työuraa saman organisaation palveluksessa. Etymologia johtaa erääseen lähipiiriini kuuluvaan edellisen sukupolven edustajaan. Hänen jäädessään eläkkeelle työporukka juhli pitkää uraa kuulopuheiden perusteella railakkaasti, ja paikallislehti teki tietenkin kunnioitetusta eläköityjästä jutun.
Minun sukupolvelleni pesonen on harvinainen, suorastaan eksoottinen ilmiö. Se herättää hämmentynyttä kunnioitusta. 40 vuotta samassa työpaikassa? Minun maailmassani täysin epärealistista, koska 1) valmistumme vasta kolmikymppisinä (tosin tietenkin myös eläkeikä noussee kohta samassa suhteessa) ja 2) henkeäni ahdistaa jo kymmenenkin vuoden sitoutuminen saman yrityksen asiaan. Tämä on tietenkin hyvä, sillä harvalle ikätovereistani on kovin pitkiä työuria tarjollakaan.
Luin vastikään Ilona Korhosen työttömyydestä ja työpaikkakiusaamisesta kertovan teoksen Työn taso riittämätön (Atena 2010). Tositapahtumiin perustuvassa kirjassa kulttuurialan maisteri tuskaili työnhaun kanssa. Tilanne oli (ja lähipiirin kokemuksista päätellen vaikuttaa yhä olevan) tämä: yhden kuukauden mittaista markkinointikoordinaattorin puolipäiväpestiä haki 41 ihmistä. Vuosikausien yliopisto-opinnot ja 10 vuoden työkokemus eivät auttaneet paikan saamisessa. Kokopäiväpesteissä hakijamäärät mitattiin sadoissa.
Ainakin kulttuuria liippavilla aloilla pesonen taitaa olla lopullisesti utopiaa. Saatammekin tarvita vielä uuden sanan: pätkäpesonen. Se tarkoittaa ketjutettuja määräaikaisuuksia, joista yhteensä saattaa muodostua jopa kymmenen vuoden mittainen pesonen. Hurraa!
